Hiih, olen iloinen sain kirjoitettua aika paljon sitä tarinaa, joka liittyy meidän koulutehtävään! :D Tuntuu siltä että viimeinkin olen oppinut kirjoittamaan! Siis onhan minulla paaljon harjoiteltavaa. Yleensä en kirjoita kovin paljon, mutta olen päättänyt, että se muuttuu!
Jos minä kirjoittaisin kirjan niin tämä olisi sen alku. Tarinan päähenkilön Vil Rauduskoivun pääpotretin esittelinkin jo viime bloggauksessani.
Eli tässä tarinan alku:
Vil makasi vatsallaan nurmikolla
takapihalla ja katseli kun punainen leppäkerttu nousi ylös pitkin siankärsämöä.
Tänään hänestä tulisi lähetti. Hän pääsisi näkemään maailmaa tämän metsäkylän
ulkopuolella ja näkemään ihmisiä ja heidän kaupunkejaan. Ja mikä parasta, hän
menisi seikkailemaan. Vil oli kuullut kertomuksia vanhempien lähettipoikien
matkoista. Hän ei malttanut odottaa nähdä maailmaa omin silmin.
Vil nosti leppäkertun maasta, nousi ylös ja käveli elämänpuunsa
luo. Hänen täytyi hyvästellä se ennen lähtöä. Puu oli nuori ja sen tuohi oli
mustavalkoista. Kaikkien heidän perheensä puut olivat mustavalkotuohisia,
paitsi äidin, jonka puu oli pensasmainen ja harmaanruskeakaarnainen. Äiti oli
ollut Kotipihlaja syntyessään, mutta äidin ja isän mennessä naimisiin hän otti
isän sukunimen Rauduskoivu.
Vil kosketti puun pintaa ja katseli sen vihreitä lehtiä.
Äiti huusi takaovella Vilin sisälle. Leppäkerttu lennähti
pois.
Heidän kotinsa oli rakennettu suuren kuolleen puun
onttoon runkoon. Oli tarinoita, joissa kerrottiin että aikana ennen kuin
puunhenkiä oli vielä olemassa, metsissä elivät valtavat puut. Näihin puihin
puunhenget olivat myöhemmin rakentaneet talonsa. Näitä puita kutsuttiin
yksinkertaisesti kotipuiksi.
Sisällä omassa huoneessaan Vil pakkasi äidin
avustuksella. Hän otti mukaansa päällä oleviensa vaatteiden lisäksi
vaaleanharmaan pitkän paidan, metsänvihreät housut ja paksumman takin kylmempiä
säitä varten. Puiset ruokailuvälineet ja oudon kompassin, jota Vil ei osannut
käyttää. Isä oli sanonut että hän oppisi käyttämään sitä ensimmäisellä
lähettimatkallaan, kun hän saisi oppaakseen jonkun Vihreän lapsista. Vil
laittoi kaikki mukanaan tarvitsemansa asiat reppuunsa.
Vil meni äitinsä kanssa keittiöön, jossa oli kaappeja
seinien vierustoilla ja keskellä huonetta oli pöytä, jonka alla istui Vilin
pikkuveli Tom. Aurinko paistoi ikkunoista.
Vil kyyristyi pöydän alle Tomin viereen. Neljäkesäinen
Tom leikki puisella punaiseksi maalatulla hyrrällä. Vil pörrötti Tomin hiuksia.
Tomilla oli samanlainen vaaleanvihreä koivunlehtitukka kuin Vililläkin.
”Minä tahdon myös matkustaa” Tom sanoi. ”Tulen kaipaamaan
sinua. Ehkä sitten kun sinäkin olet vähän vanhempi pääset lähetiksi” Sanoessaan
tuon Vil katsahti äitiinsä joka siivosi astioita aamupalan jäljiltä. Vil mietti
uskaltaisikohan äiti päästää toisenkin poikansa maailmalle. ”Tulen sitten
käymään kotona jos kylämme on viestinvienti reissujeni matkojen varrella. Ja
sitten minä kerron sinulle kaikesta mitä olen nähnyt” Vil kosketti Tomin nenää
sormenpäällään.
”Vil, isäsi varmaan odottaa jo kaupan puolella” äiti
sanoi laittaessaan astioita kaappiin. Vilin perhe piti kyläkauppaa etuoven
vierellä. Vil yritti olla lyömättä päätänsä pöytään noustessaan vielä halaamaan
äitiään. Sitten Vil oli jo menossa kauppaan, kun äiti huudahti ”Ethän sinä ole
syönyt tänään melkein mitään!” Vil oli ollut liian jännittynyt saadakseen
aamupalalla yhtään syödyksi. Vil nappasi porkkanan pöydältä olevasta korista ja
juoksi kaupan puolelle.
Kaupassa oli asiakkaana Rauduskoivujen naapuri Eero
Valkeakuulas. Eero oli suunnilleen Vilin isän ikäinen ja hänellä oli hyvin
vaalean vihreä iho ja hänen päässään kasvoi lehtitukan lisäksi omenoita.
Vilin isä seisoi kassalla ja nojaili pöytään käsillään
jutellessaan Eeron kanssa. Eero oli ostamassa puutarhatarvikkeita. Isä nyökkäsi
Vilin odottamaan vielä sen ajan kun Eero maksoi.
Vil kierteli kauppaa ja katseli myytäviä asioita. Ruokapuolella
oli vihanneksia, perunoita, tatteja, jauhoja ja mausteita. Puutarhaosastolla
taimia ja multaa. Sitten oli kaiken näköisiä esineitä, kuten kankaita,
puuastioita ja luutia. Vilin isä viittoi Vilin takaisin kassalle. ”Onnea
tulevalle lähetille!” Eero sanoi ja
lähti ulos.
”Noniin, onko kaikki mukana?” Isä kysyi Vililtä. Vil
innostuksissaan onnistui vain nyökkäämään. Isä saattaisi hänet Äiti Vihreän
temppeliin, josta Vilin ensimmäinen retki alkaisi. Ensimmäisellä
lähettiretkellään kaikki lähettikokelaat saavat mukaansa Vihreän lapsen.
Vihreän lapset ovat puunhenkiä, jotka pyhittävät elämänsä Äiti Vihreälle ja
elävät Äiti Vihreän temppelissä.
Vil oli toki käynyt temppelissä kevätjuhlissa ja muiden
pyhien aikaan, mutta tällä kertaa häntä jännitti enemmän kuin aikaisemmin.
He olivat jo lähdössä, kun äiti ilmestyi kaupasta
keittiöön menevän oven viereen. Isä katsahti äitiin ja käski Vilin odottaa
ulkona.
Sen jälkeen kun Vil oli mennyt ulos äiti tarttui isän käteen.
"Ben, oletko ihan varma tästä?” Vilin äidin kasvoilla oli huolta. Hän oli
kaunis, mutta aina huolissaan hänen kasvonsa muuttuivat haikeiksi. ”Viljami on
odottanut tätä jo kauan. Hän on kasvanut” Benjamin Rauduskoivu sanoi
vaimolleen. ”Tiedän, hän melkein löi päänsä pöytään hyvästellessään Tomia”
Benin vaimo sanoi ja jatkoi: ”mutta hän on vasta kaksitoistakesäinen”
Ben tuli surulliseksi katsellessaan vaimonsa kasvoja.
Hänellä oli ruskeat silmät ja hänen lehtitukkansa oli tummempi kuin poikien.
Hiusten seassa kasvoi valkoisia kukintoja, jotka syksyn tullessa kypsyivät
punaisiksi marjoiksi. Vilin äidillä oli samanlainen vino suu kuin pojallaan.
”Maria, minäkin tulen kaipaamaan Viliä, mutta sinä tiedät
millainen hän on. Aina etsimässä ötököitä ja piilopaikkoja” Ben halasi
vaimoaan. ”Hänen sydämensä ei voi vastustaa seikkailua. Uskon että hän tulee
kasvamaan puunhenkenä matkallaan. Ja hän varmasti tulee katsomaan meitä
pikemmin kuin arvaammekaan” Ben suuteli Mariaa otsalle. ”Kyllä hän pärjää”
