Hei vaan harvat lukijani. Pahoittelen että en ole taas vähän aikaan päivittänyt. Minun piti kyllä kirjoittaa tänne joulumyyjäisten jälkeen, mutta tuntui ettei minulla olisi ollut tarpeeksi kerrottavaa. Ja oho, vuosi 2014 ehtikin jo vilahtaa ohitse.
Joulumyyjäisiä varten olin tehnyt keramiikkapäisiä käsinukkeja. Joillakin käsinukeilla sattui olemaan aivan omanlaisensa persoonat kuten luokkatoverit kauhukseen huomasivat :D
Muutama nukenpää
Tässä on nukkeneiti Polaris Valkopää
Otin kyllä enemmänkin kuvia nukeista, mutta näytän ne sitten kun löydän ne :)
Olen saanut myös tämän väritettyä:
En ole ihan tyytyväinen Sisukkaan puvun valokohtiin, kun niissä kesti niin kauan, että luovutin. Saa kelvata.
Sarjakuvaa en ikävä kyllä ole saanut jatkettua.
Olen myös ollut tänälukukautena kalligrafian kurssilla. Tässä on jotain siellä ja kotona väkerrettyä:
Sain tässä joku päivä jatkettua hiukan tarinaa. Se ei kylläkään ole suoraa jatkoa aikaisemmin kirjoitettuun Vil Rauduskoivu -juttuun, mutta tapahtuu samassa maailmassa.
Lähellä Kedon kaupunkia virtasi joki. Joen vesi
oli ruskeaa ja mutaista.
Joen pohjalla eli olento. Olento oli yhtä
ruskea ja mutainen kuin vesikin. Se oli elänyt joessa jo kauan. Pitempään kuin
kukaan elossa oleva ihminen tai puunhenki pystyi muistamaan. Joen pimeys oli
sen mielestä kotoisaa ja sen silmät olivat tottuneet veden sakeuteen.
Olento
oli tunnettu Kedossa ja muissa lähikaupungeissa. Siitä kerrottiin tarinoita ja
laulettiin lauluja. Tosin olentoa ei esitetty kovinkaan kauniissa valossa:
lapsia ja matkamiehiä varoitettiin menemästä joelle ja saamasta sen vihaa
päälleen. Olento sekä joki tunnettiin samalla nimellä: Char'q.
Olento nousi pintaan haukkaamaan happea. Se
vihasi sitä. Se toivoi ettei sen koskaan tarvitsisikaan käydä pinnalla.
Oikeastaan se vihasi kaikkea. Kaikkea muuta paitsi ehkä vettä ja mutaa. Ja
monnikaloja. Järven pohjalla elelevät monilukuiset monnit olivat ainoita
olentoja, joista Char'q oikeasti piti.
Palatessaan
pinnan alle se oli onnellinen siitä, että tuo hetki pinnalla meni ohi. Se teki
upeita temppuja ja kuperkeikkoja ja sitten, mahtavilla räpylöillään potkien
kiihdytti huimaan vauhtiin. Se oli tämän joen valtias.
Elämä joen pohjalla oli helppoa ja
yksinkertaista. Char'q'lle kelpasi
ruuaksi kalat ja ötökät, joita se napeksi pitkällä liskon kielellään. Se pysyi
nukkumaan pohjalla monia tunteja käymättä pinnalla. Ja silloin kun se ei joko
syönyt tai nukkunut niin se uiskenteli ympäriinsä ja seuraili monnien puuhia
huvin vuoksi.
Jonkin ajan päästä Char'q pysähtyi ja
kaivautui pohjalle lepäämään.
Luku/tarinankappale on vielä kesken, en ole saanut päässäni olevaa ajatusta ihan täysin valmiiksi, mutta on se ainakin jotain. Onhan siitä kyllä aika kauan kun aloitin tämän projektin.
Onkohan minulla liian paljon "projekteja"? Keramiikka, koruilu, sarjakuva, kalligrafia ja tarina? Siksikö tuntuu että se vähä, jonka saan valmiiksi tulee ulos niin hitaasti? Kannattaisikohan minun keskittyä vaan yhteen asiaan kerralla?
Muuten joskus voisi taas koruilla.
Ps. Miltä blogin uusi look näyttää?
