tiistai 7. huhtikuuta 2015
tiistai 3. maaliskuuta 2015
Chainmaille- koruja
Viimeaikoina olen ollut kiinnostunut chainmaille tekniikalla tehdyistä koruista.
Chainmaillella tarkoitetaan esim. keskiaikaisten rengaspanssareiden kettinkiä.
Tässä on pari korua joihin kokeilin European 4 in 1- maillea.
Allaolevassa korussa ei ole chainmaillea.
Tässä kalassa käytin suomumaista dragonscale maillea.
maanantai 5. tammikuuta 2015
Nukkeja ja järvihirviöitä
Hei vaan harvat lukijani. Pahoittelen että en ole taas vähän aikaan päivittänyt. Minun piti kyllä kirjoittaa tänne joulumyyjäisten jälkeen, mutta tuntui ettei minulla olisi ollut tarpeeksi kerrottavaa. Ja oho, vuosi 2014 ehtikin jo vilahtaa ohitse.
Joulumyyjäisiä varten olin tehnyt keramiikkapäisiä käsinukkeja. Joillakin käsinukeilla sattui olemaan aivan omanlaisensa persoonat kuten luokkatoverit kauhukseen huomasivat :D
Muutama nukenpää
Tässä on nukkeneiti Polaris Valkopää
Otin kyllä enemmänkin kuvia nukeista, mutta näytän ne sitten kun löydän ne :)
Olen saanut myös tämän väritettyä:
En ole ihan tyytyväinen Sisukkaan puvun valokohtiin, kun niissä kesti niin kauan, että luovutin. Saa kelvata.
Sarjakuvaa en ikävä kyllä ole saanut jatkettua.
Olen myös ollut tänälukukautena kalligrafian kurssilla. Tässä on jotain siellä ja kotona väkerrettyä:
Sain tässä joku päivä jatkettua hiukan tarinaa. Se ei kylläkään ole suoraa jatkoa aikaisemmin kirjoitettuun Vil Rauduskoivu -juttuun, mutta tapahtuu samassa maailmassa.
Lähellä Kedon kaupunkia virtasi joki. Joen vesi
oli ruskeaa ja mutaista.
Joen pohjalla eli olento. Olento oli yhtä
ruskea ja mutainen kuin vesikin. Se oli elänyt joessa jo kauan. Pitempään kuin
kukaan elossa oleva ihminen tai puunhenki pystyi muistamaan. Joen pimeys oli
sen mielestä kotoisaa ja sen silmät olivat tottuneet veden sakeuteen.
Olento
oli tunnettu Kedossa ja muissa lähikaupungeissa. Siitä kerrottiin tarinoita ja
laulettiin lauluja. Tosin olentoa ei esitetty kovinkaan kauniissa valossa:
lapsia ja matkamiehiä varoitettiin menemästä joelle ja saamasta sen vihaa
päälleen. Olento sekä joki tunnettiin samalla nimellä: Char'q.
Olento nousi pintaan haukkaamaan happea. Se
vihasi sitä. Se toivoi ettei sen koskaan tarvitsisikaan käydä pinnalla.
Oikeastaan se vihasi kaikkea. Kaikkea muuta paitsi ehkä vettä ja mutaa. Ja
monnikaloja. Järven pohjalla elelevät monilukuiset monnit olivat ainoita
olentoja, joista Char'q oikeasti piti.
Palatessaan
pinnan alle se oli onnellinen siitä, että tuo hetki pinnalla meni ohi. Se teki
upeita temppuja ja kuperkeikkoja ja sitten, mahtavilla räpylöillään potkien
kiihdytti huimaan vauhtiin. Se oli tämän joen valtias.
Elämä joen pohjalla oli helppoa ja
yksinkertaista. Char'q'lle kelpasi
ruuaksi kalat ja ötökät, joita se napeksi pitkällä liskon kielellään. Se pysyi
nukkumaan pohjalla monia tunteja käymättä pinnalla. Ja silloin kun se ei joko
syönyt tai nukkunut niin se uiskenteli ympäriinsä ja seuraili monnien puuhia
huvin vuoksi.
Jonkin ajan päästä Char'q pysähtyi ja
kaivautui pohjalle lepäämään.
Luku/tarinankappale on vielä kesken, en ole saanut päässäni olevaa ajatusta ihan täysin valmiiksi, mutta on se ainakin jotain. Onhan siitä kyllä aika kauan kun aloitin tämän projektin.
Onkohan minulla liian paljon "projekteja"? Keramiikka, koruilu, sarjakuva, kalligrafia ja tarina? Siksikö tuntuu että se vähä, jonka saan valmiiksi tulee ulos niin hitaasti? Kannattaisikohan minun keskittyä vaan yhteen asiaan kerralla?
Muuten joskus voisi taas koruilla.
Ps. Miltä blogin uusi look näyttää?
lauantai 4. lokakuuta 2014
Syyskuun saldo
Kipsimalline
Kaksi rakuokariinaa
Koraliina ja enkopilla koristellut dreijatut kulhot
Hamahelmiliskon kaavoilla tehdyt korvikset
Sarjakuva aloitus
Olen alkanut suunnittelemaan sarjakuvan tekemistä. Tässä on Triskelion- supersankariryhmä. En vielä ole ihan varma mihin päin sarjakuvan tarina vie, mutta nytten olen aluksi keskittynyt hahmojen ensitapaamiseen. Kerron ehkä enemmän ryhmästä sitten kun olen saanut tarinaa vähän eteenpäin.
Sisukas (englanniksi Gutsy) lentää. Yksi Triskelionin jäsenistä
Ensimmäiset sivut
Hih, kolmannella sivulla minulle tuli ajatuskatko. Kuten voi huomata tarjotin Sakun (tulevan Sisukkaan) käsissä katoaa yht´äkkiä !
Hassua sivujen tekemisessä oli se, että olin suunnitellut puhekuplat englanniksi ja vamiissa sivuissa suomensin ne :D
perjantai 22. elokuuta 2014
Syksyn tuulet
Koulu on alkanut!
Viimeaikaiset koruilut:
Pari päivää sitten huoneeni lattialla oli tämmöinen siivo, kun pöytäni oli liian täynnä siihen että sen äärellä olisi voinut tehdä mitään :D
Pöytä:
Saveilut:
Vielä polttamattomia
Olen oppinut tekemään kuusireikäisiä okariinoja (yllä)
Eivät kyllä soi vielä kovinkaan hyvin..
4-reikäisiä okariinoja ja munamuotin avulla tehtyjä koristemunia
Punasavesta dreijattuja kulhoja
Lätinää
Koulussa ollaan osallistumassa Tyhjä kulho- tapahtumaan, eli jokainen luokalta tekee kolme kulhoa sinne.
Tyhjä kulho tapahtumasta tietoa sivulla http://www.tyhjakulho.fi/
Ollaan myös saatu rakutehtävä aiheesta "Varjoja". Esineistä pitäisi tulla puutarha esineitä. En oikeen keksinyt mitään noin abstraktiin aiheeseen, joten ajattelin että, kun kerta aloin tekemään noita koristemunia, niin teen sitten linnunpesän. Aiotaan rakupolttaa ensiviikolla.
On myös astiasetti tehtävä.
Olen vasta tehnyt yhden kulhon Tyhjä kulho- tehtävään ja en ole vielä edes aloittanut astiasetin tekemistä.. No kai vielä ehtii.
tiistai 17. kesäkuuta 2014
Kuvia
Okei, nyt on kaikenlaista tapahtunut sillä välin kun en ole tänne jaksellut kirjotella.
Hankin kameran tossa muutama viikko sitten.
Tässä joitain kuvia mitä olen ottanut sillä:
Meidän Sisse
Isän urakka.
Polkupyöräni.
Somerniemen myyjäisistä.
Tekemäni korvikset.
Kaulakoru. Käytin tässä torilta ostamani rannekorun osia.
Lisää kuvia Sissestä.
Ranskalainen pinokkio ja tsekkiläinen narri näyttävät tosi creepyltä mustavalkoisena..
Vielä yksi juttu. Huomenna oon Pariisissa ja kielikurssi alkaa!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)










