keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Voiton makua ja tarinaidea

Viimeinkin olen saattanut lopputyöni raportteineen päätökseen, ja olen saanut siitä nyt arvion.
(En halua vaikuttaa rehvastelevalta, mutta sain siitä kolmosen arvosanoista 0-3!)

En halua vielä hehkuttaa liikaa valmiita töitäni, sillä pitäähän lopputyönäyttelyssä olla nähtävää. Vaikka esittelinkin Ametistikuningattaren jo.

Mutta:
Kuten otsikosta voi päätellä, olen alkanut kirjoittamaan uutta tarinaa. Minulla on ollut vähän huono tapa, aina jos minulla on tarinaidea, aloitan innolla kirjoittamaan siihen alkua, mutta sitten into joko lopahtaa tai minä en kerkeä jatkamaan sitä.

Olen jo aika pitkään mielessäni suunnitellut tätä ideaa, alunperin tästä piti tulla nukketeatterinäytelmä, sitten sarjakuva. Ja nyt olen alkanut kirjoittaa tarinaa englanniksi, lähinnä harjoituksen vuoksi.

Sain tarinaan jonkun verran vaikutteita Doctor Who:sta ja Star Trekistä...

Se on siis johonkin tulevaisuuteen sijoittuvaa scifiä, joka kertoo tutkimusaluksen ja sen miehistön seikkailuista ja elämästä.

Tässä on tarinani hahmojen hahmotelmia:

Kapteeni Stride. Miehistön vakavamielinen ja tiukka johtaja.

Vitsikäs ja hiukan tärähtänyt aluksen lääkäri Ivan Mayfly. 
(Mayfly kuten sudenkorento, EI 'saattaa lentää')

Alykäs ja ystävällinen tutkija Lizzie Zela.

Lizzie kuuluu alieereihin, kansaan joka on elänyt tuhansia vuosia kauemmin kuin ihmiset, ja jotka ovat ihmisiä huomattavasti älykkäämpiä. Ihmisten sana 'alieni' alunperin pohjautui alieeristä.

Ihmiset pitkään olivat epätietoisia tämän kansan olemassaolosta ja alieerit hiljaa ja kaukaa tutkivat ihmiskunnan liikkeitä. Kun ihmisille viimein valkeni, etteivät he olekkaan ainoita älykkäitä olentoja maailmankaikkeudessa, he eivät olleetkaan kovin iloisia asiasta: ihmisten ja alieerien välille kehittyi sota. Kuitenkin kaksi kansaa saivat solmittua rauhan parikymmentä vuotta sitten ja nykyään he elävät keskenään melko sopuisasti.

 Aluksen temperamenttinen mekaanikko Gruffud Hands.

Avaruuspiraatti ja Desert's Eye- planeetan prinsessa Katherine Calico. (Desert's Eye suom. Aavikon silmä)
Avaruuspiraatit ovat vähän niinkuin merirosvoja, mutta avaruudessa... :D


Aluksen uusi työharjoittelija John Kidd. Ujo ja epävarma John on puolituinen.
Puolituiset ovat levittäytyneet asumaan monelle planeetalle. 
John on kotoisin Belas- planeetalta, jolla suurin osa väestöstä työllistyy kaivostyöskentelyllä, on siis hyvin epätavallista, että John pyrkii avaruustutkijaksi. Johnista on tulossa ensimmäinen puolipituis tutkija.

Lähimuotokuva Johnista.
 
Lähimuotokuva Ivanista

Olen miettinyt tekisinkö tarinalle ihan oman blogin, johon voisin aina jatkaa sitä ja liittää siihen omaa kuvitusta. Blogi sopisi tarinaan myös siksi, että hahmot pitävät päivä-/lokikirjoja siitä mitä avaruusmatkoilla tapahtuu.
Mitä mieltä olette? Lukisitteko sellaista?




maanantai 18. huhtikuuta 2016

Ametistikuningatar osa 2

Nyt on aivan pakko laittaa tännekkin nämä kuvat, koska en pysty lopettamaan tätä hypetystä, että kuinka hieno tästä tuli!




 


OMGH OMG MÄ EN OO IKINÄ TEHNY MITÄÄN NÄIN HIENOOOOO!!!!!!
Apua, mitenkä pääsen alas näistä pilvistä...?

Ametistikuningatar


Tänä viikonloppuna korjasin lopputyöesineen laittamalla sen haljenneen otsan tilalle mosaiikkia.


Laitoin mosaiikkipaloiksi korukiviä.



Ja viimein olen kunnolla päässyt vauhtiin raportin kirjoittamisessa.

Koulun kevättapahtuma on tänävuonna 26.4 eli ensi lauantaina. Tulkaa ihmeessä kaikki käsitöistä kiinnostuneet katsomaan :)

keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

13.4




Tänään laitoin lopputyöhön liittyviä töitä lasituspolttoon.
Toivottavasti ei tule täysi katastrofi.

keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Alle kaksi viikkoa aikaa pelastautua

Tänään sain palautettua loputkin mahdollisten tulevien opiskelupaikkojen ennakkotehtävistä.
Nyt minulla ei ole mitään tekosyytä olla tekemättä lopputyö raporttia :/

Lopputyö pitäisi palauttaa alustavasti 18.4 ja se on minulla vielä aika kesken. Tiedän jo suunnilleen mitä lasitteita haluan töihin laittaa, mutta odotan vielä että pääsen näkemään koepalat niistä. Ja minulla on vielä joku työ joka ei ole käynyt vielä raakiksessakaan... Enkä vielä ole aloittanut kirjallisen osion tekemistä kunnolla, jollei mindmappeja lasketa.

Joku voi sanoa että olen huono kun jätän kaiken näin myöhään, mutta olen sitä mieltä että tarvitsen stressiä että saan työn rutistettua valmiiksi.

Minulla on taas uusi idea. Ideat lopputyöstä ovat tähänasti tulleet ja menneet aika nopeasti. Aiemminkin kerroin että halusin kokeilla hajoittaa työni ja koota sen laastilla uudestaan, mutta nyt olen sitä mieltä ettei kannata ottaa riskiä. Aikaa on niin vähän joten ei kannata pilata työtä. Ja nyt kaikki valinnat kannattaa tehdä aika nopeasti. En voi vain keksiä uusia mahdollisuuksia työnkorjaamiseen, vaan pitää toimia!

Uusi idea työhön, jonka otsa halkesi: piilotan haljenneen kohdan mosaiikilla. Minähän alunperinkin lopputyöaihetta valitessani halusin kokeilla mosaiikkia. 

Nyt minulla on alle kaksi viikkoa aikaa jotenkin pelastaa työni (sekä kesken eräisen työn, että aloittamattoman raportin) ja tehdä töitä valmistumisen eteen!


maanantai 28. maaliskuuta 2016

28.3

Viimeviikon työt:





Nyt olen hakenut uusiin opiskelupaikkoihin (kolmeen kuvataide- ja yhteen graaffisen suunnitelun korkeakouluun) ja täytyy tehdä erillaisia ennakkotehtäviä niitä varten. Tässä on ne jotka olen saanut tähänasti valmiiksi, saapa nähdä pääseekö näillä mihinkään:

Unelmoijan mahdolliset suunnitelmat

Tehtävän aiheena oli "Kuva joka kertoo hänen tulevaisuudestaan"
Tästä tuli omakuva. 

Tarpeeksi lähellä? 

Torronsuo

Aiheena "Piirustus ympäristöstä jossa mielelläsi oleskelet"



Vielä en ole aloittanut lopputyön kirjallista vaihetta kunnolla. Nyt näiden ennakkotehtävien palautukset on 6.4, joten koitan saada nämä ensin tehtyä.
 





keskiviikko 16. maaliskuuta 2016